Chamber music & bands * Yhtyeet

Juurakko

Juurimusiikkia ja väkevää tarinankerrontaa yhdistelevä Juurakko vie yleisönsä mielenkiintoiselle matkalle bluesin ja kansanmusiikin rajalle. Juurakko koostuu viidestä ammattimuusikosta, joiden sydämissä palaa sininen valo. Suomenkielistä blueslaulantaa ja perinteistä kotimaista soittimistoa risteyttäen Juurakon naiset kertovat lauluissaan monensävyisiä tarinoita syntymästä kuolemaan. Yhtyeen ainutlaatuinen juureva sointi syntyy moniäänisestä laulusta yhdistettynä konserttikanteleen, matkaharmonin, jouhikon ja kitaran sointiin. Ääneen pääsevät myös kampa, kolikkopussi ja plankku ynnä muita yllätyksellisiä instrumentteja. Inkoon Musiikki julkaisi Juurakon "Lauluja kuistilta" -studioalbumin heinäkuussa 2014. Levy on etnoalbumiehdokkaana vuoden 2015 Emma-gaalassa.





"Ennenkuulumatonta!" - Duo Eija Kankaanranta & Esa Pietilä

Säkenöivän sähköistä improvisointia ennenkuulumattomalla sähkökanteleen ja saksofonin duokokoonpanolla. Kanteletaiteilija Eija Kankaanranta ja saksofonitaiteilija Esa Pietilä etsivät tiloja musiikillisesta avaruudesta, kokeillen ja kokien. Tärkeintä on musiikillinen matkanteko ja yllätyksenomaisesti syntyvät musiikilliset hetket sekä draaman väkevä kaari. Konserteissa John Cagen, Juhani Nuorvalan ja Esa Pietilän teokset yhdistyvät ja limittyvät soolo- ja duoimprovisaatioihin.

Eija Kankaanranta, sähkökantele, konserttikantele ja 15-kielinen kantele
Esa Pietilä, saksofoni 



"Unprecedented"

Dazzling electric improvisation from an unprecedented duo of electric kantele and saxophone. Space, like improvisation, holds unlimited possibilities. Kantele player Eija Kankaanranta and saxophonist Esa Pietilä explore the musical space for new galaxies. With bold exploration and experimentation they will get there as their musical journey starts at the first note. This musical journey and surprising moments that arise spontaneously and a strong dramatic arc are the most important things instead of defined forms and written compositions. In these skillful hands improvisations take shape as compositions one couldn’t think of hearing beforehand - “Unprecedented!"

http://www.esapietila.com/home


Ensemble Ambrosius